Kansa on puhunut.
Perussuomalaiset ovat iso ja pelottava mörköjoukko, joka tulee ja tuhoaa koko Suomen kertaheitolla. Näinköhän, kysyn vaan?
Olen ehkä tässä kohtaa ankea pessimisti, mutta en mitenkään jaksa uskoa, että tämän maan asiat muuttuvat juuri suuntaan tai toiseen, vaikka 34 ihmistä enemmän alkaa nyt sitä älytöntä kansanedustajapalkkaa perussuomalaisuuden nimissä nostaakin. Suomessa tuntuu vallitsevan hyvin vahva paljon puhetta, vähän toimintaa -meininki, joka pitää tehokkaasti huolen siitä, että minkäänlaisia muutoksia ei yleensä saada toteutettua. Neljä vuotta sitten jauhettiin ihan samoista asioita kuin nytkin, ja mitä on saatu aikaan? On uutisoitu Urpilaisen verkkosukkahousuista ja Kiviniemen turkiksista, puitu muutamia (vaali)rahoitusskandaaleja, kohistu homojen oikeuksista (koska joillekin on näköjään jäänyt vieläkin epäselväksi se, että samat oikeudet kuuluvat kaikille, oli seksuaalinen suuntautuminen mitä tahansa) ja hankittu parit torkkupeitot.
En tahdo elää maassa, joka haikailee takaisin menneisyyteen. Ehkä kaikki oli ennen paremmin, mutta kun ei se 50-luku tule sieltä takaisin, vaikka kuinka haluttaisiin. Enkä myöskään voi ymmärtää tätä konservatiivisuuden määrää, joka tässä maassa tuntuu olevan valloillaan. Että kyllä tämä vaalitulos sikäli huolettaa minuakin. Jotenkin tuntuu, että tällä hetkellä ollaan aika tavalla metsässä yhden jos toisenkin asian kanssa. En siltikään ymmärrä sitä persupelkoa, joka tuntuu ainakin minun Facebook-seinälläni vallitsevan. Vaikka se Soini iso mies onkin, niin ei hänelläkään sentään sen kummempia taikavoimia taida olla. Yksi ihminen voi toki hämmentää soppaa, mutta valmiiksi asti hän ei sitä yksin saa keitettyä. Eikä saa, vaikka kutsuisi ne kaikki kolkytyhdeksän kaveriaankin mukaan. Ja eivät kai Perussuomalaisetkaan äärimmäisen pahoja ihmisiä voi olla, kun kerran niin moni heitä on äänestänyt. Tai jos näin on, niin sitten vika on kyllä meissä äänestäjissä, ei puolueessa.
Pääpointtini tässä koko jutussa lienee kuitenkin siis se, että on turha etukäteen huolestua siitä kuka tekee, jos mitään ei kuitenkaan loppujen lopuksi saada aikaan. Neljä vuotta on lyhyt aika, kun yksi vuosi menee ihmetellessä, toinen jaaritellessa, kolmas tapellessa ja neljäs uusiin vaaleihin valmistautuessa.
Ja ihan vain selvyyden vuoksi - minun ääneni meni Vasemmistoliitolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti