28.12.2010

Trendikkään musiikin jäljillä

Lapsena äiti laittoi joululevyt soimaan ja kielsi minua koskemasta soittimeen, koska neula katkeaa helposti. Katselin kuinka levy pyöri kierros toisensa jälkeen juuri sen ohuen neulan alla, joka sitten joitain vuosia myöhemmin meni kuin menikin rikki. Sen jälkeen niitä joululevyjä ei ole enää soitettu.

Kuuntelisin musiikkia mieluusti vinyyliltä vieläkin. Levysoittimesta kaikuisi vain parhaita klassikoita; Elvistä, Janis Joplinia, Johnny Cashia ja ennen kaikkea vanhaa, suomalaista iskelmää. C-kaseteilla ei sen sijaan ole minulle juuri minkäänlaista tunnearvoa, mutta cd-levyistä pidän jo pelkästään esineinä niin paljon, että toivottavasti ne eivät häviä maailmasta koskaan. Taidan edustaa tässä asiassa old school -vähemmistöä, sillä nykyään moni haluaa nauttia musiikkinsa lähinnä digitaalisessa muodossa.

En minä sentään ihan kivikaudella kuitenkaan elä, sillä onhan minulla pienen pieni mp3-soitin, joka on kieltämättä lunastanut paikkansa yhtenä tärkeimmistä tavaroistani. En ole kuitenkaan päässyt tähän iPod-maailmaan vielä lainkaan mukaan, eikä jatkuva tekniikan kehitys aiheuta minulle mitään muuta kuin päänsärkyä. Minulla ei yksinkertaisesti riitä nopeutta eikä mielenkiintoa tutustua niihin kaikkiin uusiin vempeleisiin, joita markkinoille jatkuvalla tahdilla tuotetaan.

Myös uusia bändejä, levyjä ja biisejä ilmestyy päivittäin, vaikka vanhoissakin olisi vielä kuunneltavaa. Tietenkin sitä voisi aivan rauhassa kuunnella vanhoja suosikkejaan ja olla välittämättä uusista tulokkaista, mutta mitäpä sitten kun on utelias ja levoton kuten allekirjoittanut? Nimittäin toisin kuin tekniikan kohdalla, tuore musiikki jaksaa kyllä lähes aina kiinnostaa, oli kyse sitten täysin uudesta bändistä tai vaikkapa jonkin vanhan bändin uudesta materiaalista. Lähes pakonomainen tarve tutustua uuteen, itselle vieraaseen musiikkiin, kuormittaa, mutta kuitenkin myös antaa niin paljon. Huh, jälleen yksi asia, joka on vaikea vain, koska sen itse itselleen vaikeaksi tekee... 

No oli mulla tässä taas joku pointtikin. Aloin kirjoittamaan tätä tekstiä, koska olen viettänyt pari viime päivää etsimällä uusia musiikkijuttuja. Lähinnä olen yrittänyt ymmärtää mistä johtuu niin sanotun hipstermusiikin hypetysarvo. Olen pyörittänyt biisejä muun muassa Magenta Skycodelta, Lykke Li:ltä, the XX:ltä, Cariboulta, Beach Houselta, Villa Nahilta ja the Drums:lta. Ja jälleen kerran huomaan olevani vähän liian hidas. Siinä missä trendiaalloon harjalla ratsastavat jammailivat näiden(kin) bändien tahdissa jo viime vuonna, minun tuntosarveni alkavat vasta nyt väpistä. Matkani trendikkään musiikin jäljille on siis kuitenkin alkanut ja luulen, että tästä tulee vielä hauskaa.

Jatkoa seuraa, olen saanut vainun.

8.12.2010

(Kuukauden levy) Rap ja Reggae

Vaikka onkin jo joulukuu, haluan silti julkistaa oman lempparilevyni marraskuulta. Tämä on sikäli omituinen valinta, että tällaista musiikkia tulee kuunneltua todella harvoin. Reggaeta kuuntelen kyllä erityisesti kesäisin jonkin verran, mutta rap-musiikki ei ole kolahtanut oikeastaan koskaan, ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Nyt pääsivät kuitenkin Nas ja Damian Marley yllättämään.


Distant Relatives:n selvänä teemana on Afrikka. Nas on syntyperäinen newyorkilainen ja Damian kotoisin Jamaikalta, mutta kaipa heillä sitten jotain suhteita sinnepäin on. Minä en juurikaan ole pohtinut näiden biisien sanoituksia, koska fiilis on ollut se ratkaisevin tekijä. Eli miehet olisivat voineet periaatteessa höpötellä vaikka pölynimureista...

Nashan on aloitti uransa jo 90-luvun alkupuolella, mutta en kyllä tiedä hänestä juuri mitään. No juu, on Kelisin kanssa naimisissa ja Got Yourself a Gun jää soimaan päähän. Siinäpä se. Damian sen sijaan on hieman tutumpi, onhan hänen isänsä yksi suosikeistani. Welcome to Jamrock on yksi harvoista kyseisen musiikkityyliin levyistä, joita olen ihan oikeasti kuunnellut melko paljonkin (ja niin tosiaan, Road to Zionissa vierailee Nas.. suosittelen kuuntelemaan, se on mielettömän hyvä).

Pidän siitä, että tällä levyllä on hyvinkin leppoisen kuuloisia biisejä, mutta myös dancehallmaisia rytmejä löytyy. Harmi, kun en huomannut tutustua tähän levyyn jo keväällä, sillä tämä on minusta oikein oivaa kesämusiikkia. Mutta kyllä tämä toimii näin pimeälläkin.

Kuuntele ainakin: maaginen Patience, jammailtava Nah Mean, piristävä Count Your Blessings ja rauhoittava Africa Must Wake Up.
Skippaa: My Generation, jos et kestä lapsikuoroja.

3.12.2010

Mitä kuuluu?

Marraskuun kaksi ensimmäistä viikkoa kuluivat tiiviisti peiton alla. Lähes päivittäinen lääkäreiden luona juokseminen tosin piti huolen siitä, että tylsää ei ehtinyt tulla. Epäiltiin mononukleoosia, angiinaa ja ties mitä. Lopullista diagnoosia en saanut koskaan tietää, mutta pari antibioottikuuria kyllä määrättiin taivaisiin pompanneiden tulehdusarvojen takia. Sen jälkeen aika on kulunut sekä töissä että koulussa, joista viimeksi mainitussa olisin kyllä totta puhuen voinut viettää hieman enemmänkin aikaa. Välillä saa vähän lintsata. Kai.

Nyt olisi sitten joulukuu ja minä odotan joululomaa malttamattomana! Tahdon nukkua paljon päikkäreitä ja katsoa leffoja keskellä yötä. Täysin lomallahan minä en ole kai oikeastaan koskaan, koska työt jatkuvat lomallakin normaalisti, mutta silti.. Kahdet pikkujoulut on jo pidetty, yhdet olisi vielä edessä. Huomiselle ei kuitenkaan ole luvassa jouluilua, vaan riehumista näiden äijien seurassa



Noh, ennen jouluhiljentymistä on hyvä päästää vähän ylimääräisiä höyryjä ulos.

Railakasta viikonloppua!