22.3.2011

Vassup?

No huhhuh, taukoa on taas pidetty. Vaan mitäpä asiasta stressiä ottamaan; jatketaan eteenpäin!

8 asiaa, mitä helmikuun aikana ja maaliskuussa tähän asti on tapahtunut:

1. Kouluahdistusta aina vaan. Siitä en oikeastaan viitsi tämän enempää edes kirjoitella, ettei ala heti masentamaan.
2. Sen verran täytyy koulusta kuitenkin mainita, että ruotsin kurssi tuli läpäistyä, vaikka sitä vähän epäilinkin. Suhteeni ruotsin kieleen on hieman ristiriitainen, enkä suinkaan aina ole sitä ihan täysillä rakastanut. Enimmäkseen kuitenkin pidin ruotsin opiskelusta sekä yläasteella että lukiossa, mutta kuinkas sitten käykään, kun kieltä ei pariin vuoteen puhu sanaakaan? Ei hyvin. Suullinen tentti ei paljon huonommin olisi voinut enää mennä, mutta kakkonen tuli ja heittämällä läpi - kiitos hövelin opettajan!
3. Olin ensimmäistä kertaa lätkämatsissa. Jokerit-HIFK talviklassikko stadikalla oli hieno kokemus raikkaan ulkoilman, riemukkaan tunnelman ja upean ilotulituksen ansiosta. Finlandia-hymnin aikana sain ihan todenteolla pidätellä kyyneleitä, niin vaikuttavalta se tuhansien ihmisten kesken tähtitaivaan alla jaettuna kuulosti (ei tainnut kyllä olla tähtitaivasta, koska vähän tiputteli lunta, mutta en keksinyt parempaakaan sanaa kuvaamaan niitä puitteita). Matsi oli siis osa serkkuni 30-vuotissynttäripäivää, joka oli muutenkin vallan mukava.
4. Ihan todellako alan olla jo siinä iässä, että ystävät lisääntyvät ja menevät naimisiin? En melkein tohdi sitä uskoa, mutta koska yhtenä helmikuun sunnuntaina tuli puettua pyhävaatteet päälle ja suunnattua naapurikaupunkiin kaverin muksun ristiäisiin, on kai vaan pakko hyväksyä tosiasiat. Mutta sanonpa vaan, että siinä vaiheessa kun minulta aletaan udella josko naimisiinmeno tai lastenteko alkaisi olla ajankohtaista, saan pienimuotoisen paniikkikohtauksen. Jonkinlainen peterpansinkkuelämää-syndrooma vaivaa siis minuakin. No joo, kaverin pikkumies on kuitenkin hyvin suloinen tapaus.
5. Vauvoja syntyy toki lisääkin. Siskon (oletettua) tyttöä odotellaan saapuvaksi maailmaan jo puolittain kärsimättömästikin, ainakin nyt, kun laskettu aika jo oli ja meni. Eli ihan any day now minusta tulee täti ja se on huikeaa!
6. Maaliskuun eka lauantai vietettiin läksiäisten merkeissä; oli vähän pizzaa, porkkanakakkua, viiniä ja kämppä täynnä kovaäänisiä tyttöjä... Yksi parhaista ystävistäni otti ja lähti New Yorkiin työharjoitteluun ja viettää siellä koko loppukevään. Ihanaa, kun jotkut tosiaan tekevät unelmistaan totta, eivätkä vain haaveillen puhu niistä niin kuin -köh köh- allekirjoittanut ehkä tekee.
7. Olen minäkin sentään jotain uutta aloittanut! Nimittäin työharjoittelun. Tällä hetkellä pörräilen päivät eräässä päihdehoitolaitoksessa ja täytyy kyllä sanoa, että olen tykännyt (lähes) joka hetkestä. Pää on vielä reilun kahden viikon jälkeenkin pyörällä, mutta ei se ole menoa haitannut. Kenties saan kirjoitettua tänne asiasta vielä jotain lisääkin, kunhan tämä alkuhämmennys tästä vähitellen poistuu.
8. Koira täytti eilen kokonaiset kolme vuotta ja se oli toki merkittävä päivä, vaikkei juhlia suurella porukalla juhlitukaan. Ensimmäisissä synttärijuhlissa oli kuitenkin läsnä niin koira- kuin ihmisvieraitakin ja tarjolla kakkua sekä muita herkkuja. Tänä vuonna riitti, että päivänsankari sai pari luuta pureskeltavaksi. Tuosta koirasta riittäisi muuten myös ihan vaan pari juttua kerrottavaksi.. Palaillaan.

Ensi viikosta vielä sen verran, että keskiviikkona on Devinin keikka Kaapelitehtaalla. Ja se on hieno juttu se!