23.12.2011

Mun joululaulut

On sanottava, että harvoista tykkään.
En kestä sitä, että niitä soitetaan kaupoissa.
Lapsikuorot ovat pahimpia.
Kuka ostaa joululevyjä?

Näin aatonaattona on näköjään vaikea saada muodostettua oikein minkäänlaisia järkeviä lauseita, mutta tuossa nyt kuitenkin päällimmäiset ajatukseni joululauluista. Aika grinchmäistä.
Mutta kyllä mä sentään joistakin pidän!

Jokavuotiset "pakolliset":



Ei todellakaan nosta hilpeää juhlafiilistä, mutta sopii kuulokkeilla kuunneltavaksi silloin, kun on koiran kanssa lenkillä ja haluaa samalla ajatella syvällisiä/herkkiä/isänmaallisia/synkkiä ajatuksia.



Ainoa joululaulu, jota kuuntelen silloin tällöin muutenkin kuin vain jouluna. Mutta siis ainoastaan Brian Setzer Orchestran esittämänä. Tykkään myös tästä.



Alkuperäinen on mielestäni liian... en tiedä, räkäinen. No, oi to the punks kuitenkin!


Tänä vuonna löydettyjä:



Tai tämän kohdalla pitäisi lukea tänä päivänä löydettyjä. Tänään kuulin ja tänään vähän rakastuin Andrew'n ääneen. Soi varmasti vielä aaton jälkeenkin. (En muuten tavallisesti kuuntele joululauluja enää aatonaaton jälkeen, en edes aattona.)



Monessa blogissakin kehuttu Smith & Burrowsin levy on kovasti tykätty myös täällä! Tämä on mun lemppari, tällä hetkellä. Eli vastaus kysymykseen "kuka ostaa joululevyjä" on Anna. Puolustaudun kuitenkin sillä, että eihän tämä ole perinteinen joululevy lainkaan. Ei ole. Ei.

RAUHALLISTA JOULUA!